Vinessä on kamera, jonka kautta kuvaaminen toimii, itse voi päättää kuinka pitkiä pätkiä kuvaa, kunhan muistaa että video voi kestää max. 6 sekunttia. Ei siis tarvitse kuvata koko videota putkeen vaan välissä voi pitää taukoja. Tämän jälkeen videota voi vielä muokata ennen jakamista. Halutessaan videot voi kuvata ja editoida etukäteen paremmilla ohjelmilla ja sitten vain ladata ne Vineen. Videot voi Vinen lisäksi jakaa vaikkapa Twitterissä tai Facebookissa.
Kävin katsomassa joitain eri yritysten Vine-julkaisuja ja pidin niistä todella paljon, kyse ei ollut vain siitä että lätkäistään kameran eteen jokin tuote ja sitten ihaillaan. Videot oli toteutettu todella luovasti ja mielenkiintoa herättämällä, kannattaa käydä katsomassa esimerkkeinä vaikkapa Intelin tai Adoben videoita.
Loin Vine-tilin ihan tätä postausta varten, entuudestaan sovelluksesta oli lähinnä nimi tuttu, mutta halusin perehtyä paremmin siihen kuinka Vine toimii. Ensin mietin, että tuskin tulen tarvitsemaan sovellusta enää tämän päivityksen jälkeen, mutta ihan huomaamattani kiinnyin koko juttuun. Videoita pystyy näkemään ilman kirjautumistakin, mutta kirjautuneena pystyy tykkäämään muiden videoista (söpön hymiön välityksellä), lisäksi voi kirjoittaa kommentteja toisten videoihin ja kommenttikentässä lukeva "sano jotain mukavaa" -ohje on vain liian ihana, vaikkakin kommentteja lukiessani tajusin että ohjeen ymmärtäminen on joillekin liian haastavaa. Välillä Vine kaatui kesken kuvaamisen, mutta kaiken kaikkiaan pidin sovelluksesta todella paljon! Vine antaa ihmisille mahdollisuuden olla luovia ja jakaa omia hauskoja ja oivaltavia videoitaan, 6 sekunnin rajoitus takaa sen, että niitä jaksaa vielä hyvillä mielin katsoa.
Lähteenä käytin en.wikipedia.org/wiki/Vine
Mainio esittely! Olit löytänyt viehättävät esimerkitkin havainnollistamaan tarinaasi. Ajatella, että kuuteen sekuntiin saa kokonaisen tarinan.
VastaaPoistaIhan oman postauksen saisi "sano jotain mukavaa" -ohjeesta. On käsittämätöntä, miten jotkut suorastaan nauttivat toisten lyttäämisestä.
Kiitos :D, idea siitä, että kommentointi olisi positiivista on hyvä, mutta sääli että se ei käytännössä pääse toteutumaan.
PoistaEn ole kokeillut Vinea, mutta olen kuullut kaikilta samanlaisia kertomuksia ja kokemuksia kuin sinullakin. Se taitaa olla yllättävän viihdyttävä! Täytyy varmaan ladata sovellus :)
VastaaPoistaJoo kannattaa ainakin kokeilla :D Videot ovat hyvää ajanvietettä ja osa on toteutuettu todella taidokkaasti!
Poista