sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Windows 10 on tulossa

Ostin vajaa kuukausi sitten uuden koneen ja päädyin siten Windows 8.1:n uudeksi käyttäjäksi, kuinka ollakaan, heti samana päivänä aloin kokea syvää kiinnostusta Windows 10 päivitystä kohtaan. Tämä postaus koskee sitä, mitä kaikkea sain selville Windows kympistä.

Heinäkuun lopulla tulee siis Windows 10 kuluttajille päivitettäväksi. Ensimmäisen vuoden ajan sen päivittäminen on ilmaista niin Windows 7 kuin 8.1 käyttäjille, myös piraattiversioille, tällä tavalla Microsoft pyrkii saamaan piraattiversioiden käyttäjät virallisen version käyttäjiksi. Windows 10 tuo takaisin käynnistä-valikon, jota olen itse kasissa kaipaillut, Internet Explorer korvataan uudella Microsoft Edgellä ja  aloitusvalikkoa voi muokata haluamansa näköiseksi ja kiinnittää siihen itsellensä tärkeimmät toiminnot.

 Windows 10 vie käyttäjältä mahdollisuuden vaikuttaa päivitysten asentamiseen, päivitykset tulevat kun ovat tullakseen Windows Updatesta, niitä ei voi lykätä tai toimintoa ottaa pois päältä. Päivitettäessä kymppiin saa heittää hyvästit Windows Media Centerille ja jos haluaa katsoa DVD-elokuvia pitää ladata siihen erillinen toisto-ohjelma. Windows 7 olevat miinaharava, pasianssi ja sydämet-pelit korvataan Microsoft Solitaire Collection ja Microsoft Minesweeper peleillä.

Windows kasin tarkoitus oli yhdenmukaistaa Windows tuotteita ja  kymppi on tästä edistysaskel mukautuen käytettävän laitteen ja näytön mukaiseksi. Windows-kauppa on tehty niin, että se on samanlainen riippumatta siitä käytetäänkö sitä tietokoneella, tabletilla vai kännykällä ja sovellukset toimivat universaalisti aina kännykästä pöytäkoneeseen. Microsoft haluaa kauppaansa myös Android ja iOS laitteille tehtyjä sovelluksia ja onkin pyrkinyt helpottamaan sovelluskehittäjien työtä. Microsoft on julkaissut työkaluja, joiden avulla sovellusten tuonti Windows 10 on helpompaa, kaikkkea koodia ei tarvitse uudelleen kirjoittaa, vaan niiden kääntämiseen on tehty työkaluja. Suoralla kääntämisellä ei ihan pärjää, mutta työkalujen on tarkoitus helpottaa työtä huomattavasti. Microsoft pyrkii vahtimaan Android ja iOS ohjelmia, jotka tulevat sen Windows 10 kauppaan, jotta haittasovelluksia ei pääsisi sinne.



Kuva toimii linkkinä sivulle, josta se on otettu


Lähteet:

 www.digitoday.fi/data/2015/06/01/microsoft-paljasti-kauan-muhineen-windows-salaisuuden

www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/2015-06-12/Harkitse-ennen-kuin-suostut-Microsoftin-tarjoukseen-luovut-vapaudesta

www.mbnet.fi/artikkeli/mobiili/microsoft_ei_halua_toistaa_googlen_ja_applen_virheita

mobiili.fi/2015/04/30/ios-ja-android-sovellukset-ovat-tervetulleita-windows-10lle

www.microsoft.com/fi-fi/windows/windows-10-specifications

www.microsoft.com/fi-fi/windows/features

5 kommenttia:

  1. Sama juttu kävi minullekin: Päädyin koneen vaihdon yhteydessä 8.1:n käyttäjäksi. Kymppi kiinnosti jo silloin, mutta nyt olenkin alkanut epäröidä. Jotenkin tuntuu, että tieto lisää tuskaa. Jos sinä tai joku muu kurssin aikana kokeilee kymppiä, jakakaapa kokemuksianne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samaa aikaa kymppi kiinnostaa ja epäilyttää, kasi on saanut vähän varovaiseksi näiden "kehitysaskelien" suhteen.

      Poista
  2. Minulla on koneessa windows 7 ja huomasin yksi paiva etta se ehdottaa paivittamista kymppiin. Kone alkaa ve della muutenkin viimeisiaan, joten en taida uskaltaa ladata kuitenkaan, voisi olla koneelle viimeinen niitti :D

    VastaaPoista
  3. Minulla on koneessa windows 7 ja huomasin yksi paiva etta se ehdottaa paivittamista kymppiin. Kone alkaa ve della muutenkin viimeisiaan, joten en taida uskaltaa ladata kuitenkaan, voisi olla koneelle viimeinen niitti :D

    VastaaPoista
  4. Minulla on koneessa windows 7 ja huomasin yksi paiva etta se ehdottaa paivittamista kymppiin. Kone alkaa ve della muutenkin viimeisiaan, joten en taida uskaltaa ladata kuitenkaan, voisi olla koneelle viimeinen niitti :D

    VastaaPoista